Muurahaisilla menee mukavasti

Lainkuuliaisuus on nautinto. Syntyy
suorastaan euforiaa pelisääntöjen
noudattamisesta, nautintoa, vaikka
itselle siitä koituisikin haittaa tai
vaivannäköä.

Tänä aikana, jolloin palvotaan
itsekkyyttä ja omanvoiton pyyntiä
- nehän ovat nykyajan hyveitä - niin
eräänlaista vastarannan kiiskiyttä on
tuntea tyydytystä lähes narsistisesta
lainkuuliaisuudesta. Kun antaa
yhteisen edun ajaa oman hyvän ohi,
aah, se tuntuu upealta. On vähän
samanlainen hurskas olo kuin jos
antaisi ison almurovon johonkin hyväksi
miellettävään tarkoitukseen.

Yhteiset pelisäännöt joko
syntyvät tai sovitaan yhdessä.
Niiden tarkoitus on helpottaa
yhteisön elämää, siis sujuvoittaa
yhteen pelaamista, poistaa esteitä
tehokkaan toiminnan tieltä, luoda
mukava, aikaansaapa ja järkevä
yhteisöllinen kokonaisuus.

Jos siis pelisäännöt ja yhteiskunnan
demokraattisin menetelmin säätämät
lait luovat hyvää kaikille yhteisön
jäsenille, miksi niitä niin paljon
rikotaan. Joku arvelee, että pelisääntöjen
rikkoja haluaa kohentaa kehnoa
itsetuntoaan, korostaa itseään että hei,
tässä olen Minä ja pois tieltä kivet ja
männynkävyt eli mitä pienempi tyyppi,
sitä isompi ego. Hän voi myös olla
itseajattelija, jonka mielestä sovitut
toimintaperiaatteet ovat vääränlaisia.
Joku luottaa yksilölliseen harkintaan.
Joku yksinkertaisesti vain tahtoo tehdä
aina toisin kuin muut. Jonkun mielestä
lait ovat epäonnistuneet eivätkä lainkaan
oikeudenmukaiset. Jonkun mielestä
anarkia on ainoa ihmisaivollisen olennon
"uskonto".

Valistunut anarkia voisikin olla hyvä
aate, mutta vain teoriassa. Kas, valistuneita
ihmisten parissa lienee perin vähän, mikäli
valistuneisuuteen sisältyy kyky toimia
toisten hyväksi, ei vain omaksi edukseen.

Ihmiselle tekee hyvää joskus katsoa,
miten eläinten maailmoissa toimitaan.
Yksi suosikki voisi olla muurahainen,
tai miksei voisi ihailla myös mehiläis-
tai mangustiyhteisöjäkin. Niillä yhteen
pelaaminen on lähes särötöntä.
Mitä riidattomammin yksilö toimii
pelisääntöjen mukaan, sen paremmin
yhteisö menestyy.

Miten tähän voidaan mahduttaa se, että
ihmislajilla on poikkeuksellinen asema
luomakunnassa. Jos halutaan, että
yhteisöllisyys ajaa ohi yksilön, niin
mihin tarvitaan ihmisessä kytevää
itsenäisyyden, luovuuden ja kehityksen
kaipuuta. Maailmassahan on jo riittävästi
idealistisia kokeiluja, jotka ovat nousseet
kunniaan, joku ehkä kukoistanutkin,
mutta kaikki ne näyttävät romahtavan
raunioiksi toinen toisensa jälkeen.

Muurahaisyhteisön ja ihmismaailman
yhden totuuden valtakoneistolla on
kuitenkin ratkaiseva ero. Ihmisen
luoma systeemi kaatuu erääseen
inhimilliseen piirteeseen, joka tuhoaa
paljon sekä pienessä että suuressa
mittakaavassa. Tämä piirre on ahneus.

Vaikka miten vähäisestä olisi kyse,
ihminen alkaa hamuta sitä lisää.
Jos kyseessä on valta, niin harvassa
ovat ne valtiaat, joita valta ei turmelisi.
Tosin, semmoisiakin poikkeuspomoja
historia tuntee.

Yleensä kuitenkin kauneinkin
tavoite ja ihanteellisinkin rakennelma
kaatuu lopulta vallan turmelukseen.
Ihmisten rakentaman "keon muurahaiset",
järjestelmän jäsenet, nousevat lopulta
vastarintaan, ja ahneuteen perustuva
valtakoneisto sortuu.

Mikäli ihminen oivaltaa, että toisten
hyvä koituu omaksikin parhaaksi,
on helppo tinkiä omasta edusta toisten
vuoksi. Huomaa, että vaikka oman
edun hankkiminen toisi nopean nautinnon,
niin ajan mittaan jäisi kuitenkin häviölle.

Siis summa summarum ja ynnä ynnämym:
työ toisten eteen on tervettä itsekkyyttä.
Hurraa muurahaiset.