Lapsuuden köyhdyttäjät

Tiedetään, että joulu ei kuulu
koko maailman juhliin. On
uskontoja, joissa juhlat ovat aivan
muut kuin joulu, on uskonlahkoja,
joissa kenenkään syntymäpäivä
ei ole juhla, on myös uskonnottomia
tai periaatteesta joulun tuomitsevia
kaupallisena riistona. Niissäkin maissa ja
kulttuureissa, joiden vuodenkiertoon
joulu kuuluu, on "jouluttomia" perheitä.
Ymmärtää, että syitä on monia, vaikka
kyse ei olisikaan yksinäisyydestä,
köyhyydestä, asunnottomuudesta tai
ylivoimaisista muista syistä.

Sen sijaan vaikea on ymmärtää
niitä suomalaisia lapsiperheitä,
joissa lapselta riistetään mahdollisuus
jouluisen sadun suloisuuteen.
Se köyhdyttää peruuttamattomasti
lapsuutta.

Vaikka Jeesuksen syntymäjuhlaa
ei haluaisikaan viettää, voisi
lapselle ainakin tarjota joulun
salaperäistä juhlavuutta ja
ihanaa joulun odotuksen riemua.

Muuannelta nuorelta äidiltä
kysyttiin, eivätkö hänen lapsensa
kaipaa joulua. Hänen vastauksensa
sinänsä oli looginen, mutta kylmä,
eikä tämä äiti tuntunut näkevän
tätä hetkeä pidemmälle. Hän
vastasi: eivät lapset osaa sellaista
kaivata, mihin eivät ole tottuneet.

Tuskinpa jouluttoman perheen
lapset pieninä osaavatkaan joulua
kaivata, vaikka ehkä näkevätkin
jossakin jouluun liittyvää
touhua ja riemukkuutta, ellei
muualla, niin ainakin televisiossa.
Mitä hänelle vastataan, kun hän
vähän isompana utelee, mitä joulu
on, mistä nuo kaikki puhuvat, miksi
muut saavat lahjoja, miksi kaikkialla
tuikkii ja sädehtii, miksi on
tonttuja ja pukki, miksi porot
ovat jouluna erityisiä. Miten hänelle
selitetään, jos hän ehkä isompana
kyselee joulukuun "ontosta" kohdasta
tai vaikka aikuisena haluaa tietää,
miksi hän jäi vaille joulun juhlaa,
ja miksi sitten ylipäätään on semmoinen
kuukausi kuin joulukuu, miksei se ole
vaikka vain talvikuu.

Jos pienelle tänään pystyykin
vastaamaan tyydyttävästi, ainakin
isompana lapsi ymmärtää, että
hänen lapsuutensa jouluaika on
ollut erilainen kuin kavereiden.

Hänelle voi joskus tulla joulunkaipuu,
jonka sävy on musta, katkera, ja
vaille jäämisen tunne voi olla
musertava. Vanhempikin voi
alkaa katua synkeästi, mutta
lapsuus on peruuttamattomasti
takana, lapset pois, mitään ei voi
enää muuttaa, mitään ei ole korjattavissa.

Lapsuuteni kauneimmat muistot
liittyvät - eivät kesään vaan talveen
- jouluun. Joulun odotus oli täynnä
taikaa. Uskoi näkevänsä tonttuja,
kun sanottiin, että pitää olla kiltisti,
tonttu voi kurkkia ikkunasta. Aaton
iltana kuuli kilikellojen soivan ja
ihan selvästi näki, miten jokin vilahti
kuusen taakse, pukki vai tonttu, oih,
jännittävää. Aattona hyörinä vaihtui
hartaudeksi, luettiin raamatusta,
laulettiin virsi, tuli joulupukki, saatiin
lahjoja, sellaisiakin, joita oli toivottu
Joulupukille lähetetyssä kirjeessä.
Rahaa ei ollut paljon, mutta se
korvautui kauniilla elämyksillä,
joulun moninaisilla tunnelmilla
ja unohtumattomilla muistoilla.
Oltiin yhdessä, jaettiin vähäisestämme.
Joulun tunnelman loihtimisen ei
tarvitse olla rahakysymys, vaikka
näin yleensä kuvitellaan.

Miten tämän kaiken voi riistää lapselta.
Voi jopa ajatella, että joulun ajan
jännittävyys ja tunnelmallisuus
saa mielikuvituksen lentoon,
loihtii aivot leiskumaan.

Jouluisten satujen salliminen lapselle
on joululahja, joka kantaa pitkälle.
Se ruokkii luovuutta, iloa hyvyydestä,
opettaa antamisen riemua, muiden
ottamista huomioon. Olipa joulu
maallinen tai hengellinen juhla, sen
lahja on valtava.