Keräilytalouden kourissa

Luonto on todellinen viettelijä, kun se saa

peruslaiskankin kuperehtimaan pitkin

tiheikköjä ja rämeikköjä milloin minkin

saaliin perässä. Vaikka selkä jo olisi

kangistunut kuperaksi, niin vielä kerran

ja toisenkin on pakko kumartua ja kouria

marjaa tästä ja tuostakin mättäästä.

Koko riemukas riesa alkaa jo toukokuussa.

Vain lyhykäinen hengähdysaika viimeisten

pilkkireikien jälkeen, kun jo on loikittava

pitkin hakkuuaukeita korvasienten toivossa.

Tänä vuonna ei onnannut, mutta sitten

tulikin jo aika kerätä kuusenkerkät ja koivun

nuoret lehdet, noukkia maitohorsman versot,

istuttaa yrtit ja potut, kitkeä rikkaruohot ja

lehteä metsiin katselemaan, josko jo

haperoita...

Kun hätinä oli Tenon kaksiviikkoiselta

lohestusretkeltä selvitty, alkoi mansikka-aika,

ostosellainen. Mansikkasouvista punaisin

sormin oli jo kiire rämpimään soille hillan

perässä; hyvästä hillankukinnasta huolimatta

herkku oli pahasti hakusessa. Ystävältä saimme

kuitenkin ostaa Käsivarresta asti etsittyä kultaa.

Niin oli lakka tiukassa täällä, että poimijalle

maksettu kilohinta nousi hillakaupassa lopulta

jo 40 euroon. Sen sijaan kotomailta löytyi

villivattua, mustikkaa, juolukkaa, kaarnikkaa.

Ei elämä tosin pelkkään keräilytalouteen

meilläkään perustu. Viljelykulttuuria harjoitetaan.

Yrttimaa alkoi antaa satoa runsain mitoin niin

mökillä kuin patiollakin: salaattia, tilliä, persiljaa,

sitruunamelissaa, basilikaa, minttua ja tietysti

rikkaruohoa. Herneetkin yrittävät vielä paisua,

mutta sateita tarvitaan. Sen sijaan perunat ovat

pullahtaneet niin isoiksi, että on nopsaan leikattava

kaalet poikki, jotta kasvu pysähtyy.

Koristekukista tuli upeampia kuin koskaan, surkean

nököiset jäännöspelakuutkin muuttuivat valtaviksi

kukkapehkoiksi. Tyhjiltä näyttäneet perennapenkit

muuttuivat pienoisviidakoiksi. Lapissakin siis voi

kukoistaa. Mikähän tätä kesää "vaivasi", olikohan

lämmintä ja kosteata sopivasti, ja vielä ehkä osuva

lannoitus. Yrttimaa ja kukkapenkit kiittivät.

Mökin lattian alla asustavat pari pupun poikastakin

olivat juonessa eivätkä tänä vuonna tuhonneet kuin

pihan apilan kukat - sittemmin tosin krassitkin.

Liljakukko napsi poikki vain yhden liljanvarren.

Paratiisimaista ihanuutta täydensi, että hyttysiä ei

taaskaan ollut (lintujen vinkkelistä tietysti harmillista).

Ennen kuin puolukka-aika on edes käsillä, ovat

pakastimet täynnä kalaa, sientä, marjaa. Siis

todella täynnä. Lisäksi hyllyissä on tölkkitolkulla

keräilytuotteita kuivattuina, etenkin herkkutattia

edellisvuodelta, samoin marjaa kuivattuna ja

erilaisia yrttijauheita. Kaikki taatusti ilman

lisäaineita, luomua. Sen sijaan pihlajanmarjasatoa

ei tälle syksylle näy ainakaan täällä tulevan, mikä

on harmi. Oranssimarja on herkullinen hyytelönä

ja nektarina ja sopii kuivattavaksikin. Siskoltani

sain mahtavan aarteen, ämpärillisen punaherukkaa.

Semmoista en olekaan ennen saanut pakkaseen;

hilloksikin sitä riitti.

Todellinen luonnon lääkekaapin perusta on

väinönputki, enkelten yrtti. Sen siemeniä on nyt

kuivattu ja jauhettu, samoin lehdistä on tehty

jauhetta omiin purkkeihinsa, juurta on pesty,

kuorittu ja kuivattu. Siitä on sekä pala- että

jauhoversiota tallessa.

Kun antautuu luonnon ihmeille, voi johkaantua

uurastamaan uupumukseen asti, mutta tarjolla

on moninkertainen palkinto: terve liikunnan

väsymys, luonnon tuoksujen ja äänien ihana

maailma, bonuksena puhtaat terveystuotteet.

Vuodet vain eivät ole samanlaiset keskenään;

yhtenä vuonna ei löydy sitä, toisena tätä, mutta

aina kuitenkin jotakin. Luonto tasaa itse itseään

eikä jätä ihmistä pulaan.

Piripintapakkaset mökillä ja kotona sallisivat

pitkänkin piirityksen - ainakaan ruoka ei

loppuisi. Ja toden totta, talvihan sellainen on,

piirittäjinä ovat hanget korkeat ja nietokset myös.