Syntipukin synkeä suvi

Tämän päivän sana on maahanmuutto. Myös muut lajit
kuin ihminen osaavat "vaihtaa maisemaa". Ihmisenkään
kannalta ei Suomenniemi liene koko jääkauden jälkeisen
historiansa aikana ollut larvanperä, syrjänkolkka. Niemen
alkuperäisväkeä on tölvitty kohti pohjoista monin voimin.

Mielenkiintoisia maahanmuuttajia on paljon, ihmisten
lisäksi siis, lajeina jopa yli 600, mutta yksi niistä on ylitse
muiden: lupiini, vihattu ja rakastettu kaunotar. Se on saanut
kantaakseen kaikkien tulokkaiden puolesta syntipukin roolin.

Osa tulokkaista saapui Suomen niemelle jo muinoin, osa parin
sadan vuoden sisällä. On siis muinaistulokkaita ja uustulokkaita.
Eri lajeja tuotiin tarkoituksella riistaeläimiksi tai puutarhojen
kaunistukseksi. Suuri joukko tuli - ja tulee - omin jaloin tai siivin.
Osa tulee vahingossa, vaikkapa laivojen painolastivesien mukana
tai tuontitavaroiden vapaamatkustajina - kaikki tiedämme, miten
kauniita ovat niin sanotut radanvarsikasvit, jotka nekin ovat
sitten levittäytyneet. Lastin mukana on ollut siemeniä, ja
loppu on historiaa.

Osa tulijoista nähdään haitallisiksi, jopa 120 lajia on sellaisia.
Pohjois-Amerikasta tuotu minkki on osoittautunut luontoon
karattuaan tuhoisaksi pedoksi. Rusakko ja metsäkauris sen
sijaan tulivat  omin neuvoin, se heille annettakoon anteeksi.
Metsäkaurista pidetään jopa paluumuuttajana. Merimetso
koetaan jo rasittavana; se on menestynyt rannikollamme hyvin.
Niin ikään valkoposkihanhi on runsastunut.

Kaukoidän tulokas supikoira on kipittänyt jo pohjoiseen asti.
Kammottava ajatus on, että aasialaislähtöinen isorottakin
tänne kotiutuisi, vaikka tuskin rottariepu itse tietää olevansa yök.

Semmoiset symppikset kuin villikani, kanadanhanhi, piisami,
kyhmyjoutsen, valkohäntäpeura, siili, harmaahaikara, fasaani,
kesykyyhky - tulokkaita kaikki tyyni. Villiintynyt kissakin kuuluu
tähän "lajiin". Kalojakin on: peledsiika, puronieriä, kirjolohi, joka
yhdistetään Kekkoseen. Vissiin mustakitatokko ja piikkimonnikin
ovat semmoisia tulijoita. Mielenkiintoiselta vaikuttaa toistaiseksi
harvinainen mölysammakko puhumattakaan nilviäisistä kuten
riesaksi asti kehkeytynyt espanjansiruetana, oudoilta
kuulostavat hietasimpukka, vaeltajasimpukka ja viinimäkikotilo.
Ei tässä kaikki: täplärapu, johon ei rapurutto juuri pysty - tauti
on munasienen aiheuttama sairaus, joka on kohtalokas
omalle jokiravullemme, sikä villasaksirapu, merirokko,
perovesikirppu, tiikerikatka, kaspianmassiainen, huh, ja
kotipuutarhurin painajainen liljakukko, perunamaan riesa
koloradonkuoriainen, ja mitä niitä onkaan, sukkulamato
mäntyankeroinen...

Voi meitä raukkoja. Maamme vallataan ihan muilla keinoin
kuin arvostellulla maahanmuuttopolitiikalla. Ei olisi Eila
Kännökään pystynyt tämmöistä pitämään kurissa. Enemmän
kuin lupiinista on oltava huolissaan jättiputkesta. Jättipalsami,
kurtturuusu tai keltamajavankaali eivät ole nekään syyttömiä
erilaisiin ongelmiin. Ja mitä sanotaan harvinaisesta haisulista,
puistopökkösienestä.

Kun eläin- ja kasvikunnan tulokkaita ei pystytä tai haluta
pitää maan rajojen ulkopuolella, kohdistuu ennakkoluulo
yhteen viattomimmista. Niittokone listii lupiinia, joka ei
itse edes tahtonut maahanmuuttajaksi. Sitä siirrettiin
aikoinaan tarkoituksellisesti teiden varsille. Lupiini
kuitenkin menestyi ja leviää kohtuullisen hyvin (paitsi
minun pihassani, jossa sitä on yritetty vaalia epäonnisesti)
niin, että se syrjäyttää ketokasveja kuten kissankelloa.
Niitä tosin voitaisiin helliä muuallakin kuin teiden varsilla,
mikäli niittyjen ja ketojen kunnossapitoa arvostettaisiin.

On kai perustettava Pelastakaa lupiinimme -sivusto. On
turhemmillekin kampanjoille uhrattu voimavaroja. Ei
lupiinin suosiminen saati sietäminen edes ole turhaa - sehän
on kotiutunut karuun maahamme ilman kotouttamisohjelmaakin.
Tuodaanhan meille jatkuvasti mitä kummallisimpia
siemeniä ja yhä eksoottisempia kasveja kotipuutarhureiden
houkuttimiksi, jopa hyötykasvien siemeniä tuotetaan
muualla kuin omalla kasvuvyöhykkeellämme tai edes
Suomessa.