Vapaaehtoinen vaiva viimeistä varvia

Vimma sekin on, vaappua (keikkua) tuntitolkulla
veneessä vaappua uitellen nykäisyn toivossa. Kun
siitä selviää vaivaisena, pikemminkin enemmän
kuin vähemmän, niin mielen perukoilla on tunne,
ettei koskaan enää.
Tapio soutaa soutamistaan seitsemän-kahdeksan
tuntia illasta, parin tunnin torkahdus teltassa tai
autossa lähtöpaikalla, sitten soutua lisää saman
verran, jopa kymmenen tuntia - minä aherran siimojen
ja vaappujen, syvääjien ja painojen kanssa.
Voimat on kiskottu äärimmilleen ja toipuminen
vie pitkään, olo maalla on kuin merimiehen,
koko ajan keinuttaa. Pää humisee unettomuutta.
24 tunnin kuluttua vaivat ovat vaihtuneet voiton
tunteeseen: siitä selvittiin ja olipa hieno kokemus ja
ensi vuonna uudelleen.

Paitsi että nyt ei ensi vuodesta tiedä vielä kukaan.
Kultainen Taimen nimittäin soudettiin tänä kesänä
viimeisen kerran, näin sanotaan. Talkoovoimin
järjestetty ja läpi viety tapahtuma on järjestetty
25 kertaa, me olemme olleet mukana 15 kertaa.
Talkooväki vanhenee, nuoria ei vaivan näkö
kiinnosta, ja parhaimmillaan yli 400 venekuntaa
kerännyt kalakisa on supistunut. Tänä kesänä
mukana oli vielä 165 venekuntaa. Myös kisaväki
vanhenee, voimat hupenevat. Tämän jälkeen
kilpailua ei enää järjestetä ainakaan nykymuodossaan.

Voimia ja sinniä kisa kysyy. Ideana on, että
kisa käydään soutupaateilla, kilpailuaika on
21 tuntia (alkuvuosina 24 tuntia). Lähtölaukaus
ammutaan kello 18 perjantaina ja aikaa on
lauantaihin kello 15:een asti yrittää saada
kasaan mahdollisimman paljon kalaa. Taimenta
tietysti tavoitellaan, sillä taimenkilosta kertyy
viisi pistettä, muusta kalasta, siis hauesta,
kuhasta ja ahvenestä yksi piste kiloa kohti.
Palkinnot olivat aikoinaan upeat, jopa puuveneitä
ja moottorikelkkoja. Nyt suurimman taimenen
saaja voitti mökkitontin järven rannalta.

Kisaan kannattaa valmistautua huolellisesti,
koska lähtölaukauksen jälkeen ei maihin ole
lupa pistäytyä missä tahansa varusteita
täydentämään (lue vilunkipeliä harjoittamaan
tai aiemmin pyydettyä kalaa noutamaan).
Kilpailijoille on tarjolla pari kolme valvottua
taukopaikkaa lepoa varten ja kisakalojen
jättämistä varten. Ainainen epävarmuustekijä
on sää, jonka selättää oikeilla varusteilla.
Nykyään on helppoa, kun netistä voi tsekata
vielä viime hetkillä melko pitävät ennusteet.

Varusteet, vaihtosukat, lääkkeet, lämmin
kerta yötä varten, vessapaperi ja sen semmoinen,
pakataan mustaan muovisäkkiin - se on paras
veneessä sateella ja selän lepuuttajana, eväät ja
vesi kylmäkallejen kanssa tihveräiseen, ja
tietysti vavat ja varavavat, kelat, siimat ja
varasiimat, vieheet, syvääjät, soututuoli,
haavi, kuuppa ja mukana on tietysti aina pappi,
siis tainnutuskapula. Lippis ja aurinkolasit,
pelastusliivit ja saappaat .... huh, vene on
täynnä, vaikka iso osa varusteista on päällä.
Tällä kerralla onnistuimme minimoinaan
varustuksen, mukana ei ollut koko garderooppi.
Tosin kelikin oli mitä parhain, ehtoolla jopa
kalakeli, aamu aukeni kesälomalaisen kelinä,
siis ei kalakelinä. Parempi sekin kuin monena
kesänä kokemamme hirvetä tuulet, sateet ja
armottomat helteet.

Olemme aina päässeet kalakuntaan, siis
saaneet kalaa, mutta vain lohkossa "muuta
kalaa" eli haukia. Sijoitus on ollut aina melko
hyvä, vaikka palkinnoille emme ole koskaan
yltäneet. Kun tänä lauantaina rantauduimme,
oli sijoituksemme 17. (olemme joskus olleet
jopa 9:nnellä sijalla jossakin vaiheessa kisaa),
mutta sijoitus tietysti muuttuu, kun kaikkien
saalis on saatu punnituksi. Kisa kisalta on
taimenten saajien joukko harventunut.
Nyt kisa-aamuna oli taimenta saanut vain
kolme venekuntaa! Mekään emme - kuten
emme aiemminkinaan - saaneet taimenta.
Haukisaaliimme oli tällä kertaa vaatimattomat
2,7 kiloa perattua kalaa.

Kun Ranuan legendaarinen ja tuhansien
tarinoiden kalakisa Kultainen Taimen nyt
lopetetaan, on se samalla meille luopuminen
mainiolla tavalla: emme antaneet periksi, muut
antoivat. Heh.