Pouta puhui puppua

Herkespä sentään satamasta! Toukokuun yhden helleviikon
jälkeen ei Lapissa ole ollut tietoakaan kesästä, kalsanmärkää
on piisannut viikosta toiseen. Päivä jo lyhenee, mutta vasta
tänään tuli ensimmäinen kesäpäivä!
Poudat ja Helliset ovat vakuutelleet päivittäin, että nyt
saadaan helteitä ennätyksellisesti. Hoh, täällä Lapissa on
ollut tähän asti pimeätä kuin marraskuussa.

Takana on Tenon ikimuistoinen (taas) reissu, ja siellä sateet
ja pohjantuulet olivat toivottuja. Mitä kurjempi keli, sitä
parempi kalailma.

Kymmenen päivää kalastelimme, soudimme ja heitimme
perhoa, ja saaliiksi tuli kahdeksan lohikalaa, niistä neljä
tinttiä (yhden Tapio sai rannalta perhovavalla, melkoinen
taidonnäyte taas), yksi lohi ja loput lohijalkoja. Peratuksi
painoksi tuli 25 kiloa lohikalaa. Lisäksi saimme meritaimenen,
ja perhovavalla 15 kiloa harria.

Saalistamme voi siis hyvinkin kuvailla onnekkaaksi, ja kun
käytössä olivat ainoastaan itse sitomiani perhoja, voi
panos-tuotos -puolta pitää tyydyttävänä.

Minulle on kertynyt kaksi pientä matkalaukullista perhon
sidontavälineitä, höyheniä, karvoja, silkkiä, tinseleitä,
kukonniskoja, oravanhäntiä, dubbinkeja, erilaisia koukkuja,
mitä kaikkea ikuna löytyykään, luettelo on loputon. Joka
värisävyä on jokaista materiaalia oltava, ja silti aina
puuttuu jotakin. Jostakin kumman syystä kalamies ei ole
köyhä eikä kipeä, kun hän menee tarvikekauppaan....

Velipoika kyseli juhannusmuisteluksia "vastaukseksi" omiin,
todella värikkäisiin muistoihinsa. Hänen blogiinsa kirjaamansa
rikkaat muistot ryyditettyinä kuvilla olivat omaa luokkaansa.
Niiden lukeminen paikkasi sitä puutetta,
joka liittyy omiin juhannuksettomiin juhannuskesiini. Lapsuuteni
juhannusten jälkeen ei minulla ole ollut ihmeempiä
juhannuksia,vaikka sittemmin pojalleni yritinkin jotakin keksiä
muistettavaksi.

Juhannukset Tenolla ovat olleet mieluisia, Heimon haitari,
talon väen elämän myönteisyys, pihapiiriin kerääntyneet
turisti, nuotio ja pohjoisern oudon valon tunnelma,
kaikki ne ovat lähtemättömästi mielessä. Mukana on
todellisia persoonallisuuksia.

Heimo oli tälle kesälle säveltänyt pääsimme "kantaesittämään"
ja tapailemaan säveliä yhdessä ennen kuin taas kerran erosimme.

Eräs juhannus nousee yli muiden, ei riemukkuutensa ansiosta
vaan pelästyttävyytensä vuoksi. Päivällä olimme löytäneet vielä
muutamia korvasieniä, joista valmistin keiton. Juuri kun olimme
lapioimassa kermalla höystettyä herkkua naamaamme, pysähtyi
lusikka huulilleni. Älä syö enempää! En muista, ryöppäsinkö kerran
vai kaksi. Tapio popsi keittonsa tyynesti ja sanoi, kyllä
kertaryöppääminenkin riittää. Jatkoimme iltaa rannassa kokolla,
mutta kun vähän ennen puolta yötä palasimme mökille, silloin minulla
petti kasvo. Soitin hermoissani myrkytyskeskukseen ja kerroin
syöneemme arveluttavia korvasieniä.
Neuvo oli juoda lääkehiiltä, oliko se peräti litran verran. No,
mistä nyt sellaista tähän hätään löytää. Hyppäsin autoon ja ajoin
40 kilometrin päähän kirkolle koputtelemaan
terveyskeskuksen ovia ja ikkunoita. Löytyi päivystäjähoitaja,
jolta sain sairaalan ainoat lääkehiilipullot. Niiden kanssa
käännyin paluumatkalle. Polkiessani tuhatta ja sataa pelastamaan
Tapiota tuhoisilta sienimyrkkyvaurioilta pelkäsin juhannusyön
rattijuoppoja - jos vaikka joku hullu tulee vastaan ja tulee kolari....
Loppu hyvin: sain kuin sainkin Tapion latkimaan riittävästi
karmeaa mustaa tököttiä.
Seuraavina päivinä tosin ei ollut tarvetta vierailla hyyskässä.

Jk. Sanoinko jotakin auringosta. No, se näyttäytyi päivän ja
piiloutui taas paksujen sadepilvien taakse. Pätee sama kuin
sateenvarjossa: ota varjo mukaan, on paistetta, jätä varjo kotiin,
sataa. Sanonta näkyy sopivan myös kasvimaan hoitoon: kastele
kukat, niin sataa, ja niin edelleen.