Korvat kyykyssä

Kylmä jakso pani korvat kyykkyyn, siis korvasienet
pysyttelevät piilossa. Kiertely "varmoilla" korvapaikoilla
antoi torstaina saaliiksi pelkkää liikuntaa, loikkimista
hakkuualueilta toiselle. Muutama pikkunyssykkä tosin
löytyi niin, että yhden kastikkeen siitä hyvällä tahdolla
saa. No, edellisvuosien korvia on vielä yllin kyllin
pakkasessa. On hyvä, että panee talteen silloin, kun
saalista löytyy. Korvasienilläkin on kausivaihtelunsa,
vuodet eivät ole samanlaisia.

Kun menee metsään, niin tyhjin käsin ei koskaan
tarvitse kuitenkaan palata. Sienikorin pohja täyttyi
tällä kertaa kuusenkerkistä. Vuosikasvaimista saa
vallan upeata ja hienoaromista siirappia, tai jos on
oikein osaava, tyylikkäitä jälkiruokia, jäädykkeitä
tai muita semmoisia, joihin taitoni eivät riitä.
Siirappia kyllä keittelen, ja se maustaa hienosti
vaikkapa riistaruokaa. Tunnustaa täytyy, että
kyllä sitä joskus jätskillekin valutetaan.

Vaikka korvasienet - kuten luonnon antimet
yleensäkin - vaativat jatkokäsittelyä heti, niin kerkkä
ei ole niin herkkä. Se ei pane pahakseen pakastamista.
Pikkupurkillinen kerkkää kattilaan kiehumaan sitten,
kun itselle sopii...

Kun erämaassa mökkeilee, on turha haikailla
puutarhan perään. Mökillä oli alussa intoa
rakennella kasvimaita - kunttaa kaivettiin ylös ja
tilalle multaa. Vain muutama vuosi, niin kuntta
oli "kasvanut" takaisin ja kasvit alkoivat
tukehtua. On ollut vähä vähältä pakko luopua
kukkapenkeistä, muutamaa aika ajoin uusittavaa
plänttiä lukuunottamatta, ja antaa luonnon vallata
itselleen se, mikä sille kuuluu.

Myös luonnon eläimet auttavat muistamaan, että
metsä on metsä ja erämaa pitää valtaa alueillaan.
Jokin, pupu, myyrä, ötökkä tai joku, käy popsimassa
versot. Maukkaimpia ovat krassit ja hajuherneet.
Hauskin tapaus oli tuvan nurkalle rakennettu
kukkalaatikko. Sitä ympäröi kolminkertainen
kanaverkko. Siitä huolimatta versot olivat taas
kadonneet parempiin suihin. Vihannesmaalla
korkea kanaverkko toimii, puput eivät ole päässeet
napsimaan herneenversoja. Porot söivät aikoinaan
kaikki orvokit, mutta nyt poroparat ovat etsiytyneet
muualle. Liljakukko vohkii liljakasveja, mutta se
ei vieraile joka vuosi. Jos pupu (joka asuu mökkimme
alla) on syytön, niin kuka söi kolminkertaisen
verkon sisällä kasvua yrittäneet krassit?

Hällä väliä, kivaa on. Kesänyön pisin hetki lähestyy,
Lapin luonto on ihanimmillaan. Hyttysiä ei ole
vielä paljon, joten seisoin rantapuiden suojissa kiikari
silmillä ja katselin valoisan myöhäisillan elämää
järvellä. Joutsen meloi rantaamme, tyynen veden
kuvajainen loihti yksinäisen, ylvään linnun kahdeksi.
Alkulintu kuikka häipyi vastapäisen saaren taakse,
perässä seurasi toinen. Keskellä salmea porisi kuin
puuro, pikkukalojen parvi. Lokki vaani kaloja. Sorsa
havisi lentoon lähirannalta. Tikka hätyytti kirjosiepon
pesäpönttöä; näin sen tappavan yhden poikasen, tuntui
karmealta.

Luonnon on kuitenkin annettava elää omaa elämäänsä
ja ihmisen on koetettava olla häiritsemättä sitä miten
kuten taitaa.

Jk. Linnut konsertoivat minulla aina kun tahdon, vaikka
talvisydännä. On vain istahdettava Volvoon. Saimme näet
Karilta ja Hannelelta vuosia sitten lahjaksi äänikuvaston.
Volvossa soivat vielä kasetit; siellä lirkuttaa usein täysillä,
kun koetan painaa mieleen, kenelle mikin kuvio kuuluu.
Linnun laululla on ihmeellisen onnellistuttava vaikutus.