Helpotusta helteeseen

Usein toukokuussa koetaan jakso, joka antaa
makustella kesän tuntuja. Tällä kertaa saatiin
kunnon helteet - Lapissakin elettiin kuin
etelässä muutama päivä, oli kuumempaa
kuin Sipoossa, puhumattakaan Urjalasta.

Vaikka SAK yrittää meille vakuuttaa, että
saavutettu etu on loukkaamaton suure, niin
luonto pistää asiat järjestykseen. Mikään ei
ole pysyvää, ei edes helle. Nyt sataa, mittari
romahti kerta heitolla 10 asteeseen, siis
puolentoistakymmenen rinkulan pudotus
kerralla. Hyvä. Karvalakkikansa tarvitsee
helpotusta helteeseen. Toisaalta, päästään
tokaisemaan, että tässäkö tämä sitten oli, ja
että selvä se, syksyä kohti mennään.

Että on kalsaa, ei hätkähdytä lintuja, jotka
karjuvat täyttä kaulaa reviiriään ja soidintaan.
Ohjailevat samalla ihmistä tarkistamaan
vuorokausirytmiään: kun sirkutus ja helkytys
alkaa jo aamuviidelta, niin pikkutunneilla
tyynyn puoleen kallistuneella ei aina tahdo
thai riittää, siis hymy. (Tosin nyt taitaa hymyn
maa olla murheen laakso, joten täytynee tuon
thain "merkitys" ainakin joksikin aikaa vaihtaa.)

Tapio sai onneksi ison maalausurakan, pation
ja sen väliseinien sutimisen valmiiksi auringon
aikana, ehtivät kuivahtaa. Nyt ovat taas upeat
ja sietävät säitä.
Köynnöskrassin ja hajuherneen siemenet
itävät poteissa, pikkuisen jo kurkkaavat, samoin piooni
ja raparperi, pari villiviinin tainta on ostettuna, josko
semmoiset näillä karuilla leveyksillä pärjäisivät. Kunhan
näistä kalsoista selvitään, alkaa näyttää toiveikkaalta.

Keväällä, kasvun kynnyksellä, on aina jännää
odotuksen aikaa. Toukokuuta voisi luonnehtia
mahdollisuuksien äidiksi.

Luonto ei vitkastele

Lapissa kaikki kukkii nopeasti, summasi aikoinaan
Eino Leino. Oikeassa oli. Siitähän on kyse, ei ole
aikaa tuhlattavaksi pohjolassa. Kiinni on otettava
hetkestä, muuten se on ohi.
Kun muutama päivä sitten vielä sujautettiin siima
jään alle, nyt jo hiirenkorvat yrittävät pullistua.
Sade vei ennätyslumet, ja vaikka yökylmät
jarruttivat tulvavaaraa, kevät eteni rivakasti.
Tämän päivän sateet syövät routaa, ja lähipäivinä
luvassa olevat helteet hoitelevat pintakasvun
alkuun.
Lapin lyhyt kesä vaatii nopeaa toimintaa. Myös
Lapin ihminen osaa elää tässä ja nyt. Ei tarvita
toukokuussa kuin parin tunnin auringonhelotus,
niin jo bongaa toppityttöjä ja shortsipoikia
kaduilla. Ei haittaa, vaikka huomenna olisi
toppi vaihdettava toppatakkiin ja pantava
päähän pipo, kunhan tänään on lämmin.

Kun pilkkikausi on lopullisesti ohi, alkaa
mielessää kajastella avovesikausi - ja
ehdottomasti Teno. Lohimatkan elämyksiä ei
voi sanoin kuvailla. Tenolla mikä tahansa
on mahdollista; turruttava tuntien ja
päivien soutu voi sekunnissa muuttua suureksi
taisteluksi, ihmisen kannalta ihmeelliseksi
seikkailuksi, lohen kannalta kuolemaksi.
Lohestajan tunteet ovatkin skitsoiset,
toisaalta toimii kuin "suuri valkoinen
metsästäjä", itsekkäästi. Toisaalta tunee
surua sitä, että lohiyksilön kuolema tuhoaa
samalla yhden mahdollisuuden valtavaan
lisääntymisketjuun. Ristiriidat riivaavat
joka kerran mieltäni, kun saan kalan, vaikka
pienenkin, saaliikseni ja tapan sen. En
kuitenkaan hyväksy sitä hurskastelevaa
pyyntitapaa, jossa kala ensin väsytetään
kuoleman rajoille, sitten sitä silitellään
ja kuvataan ja lopulta ressu pannaan veteen
takaisin kuvitellen, että se on onnellinen
päästyään omaan elementtiinsä. Se tuskin
selviää tällaisen rääkin jälkeen muuhun
kuin korkeintaan kitumaan jonkin aikaa.
Reilumpaa on pyytää kala, tappaa se heti
ja käyttää hyödyksi. Jos haluaa leikkiä
luonnonsuojelijaa, niin parasta suojelua
on pysyä pois kalavesiltä.
Pyydystä ja päästä -menetelmä on minusta
pahinta eläinrääkkäystä. Muudan iäkäs
perhomies, nimekäs perhonsitoja, pohti
saaliskalan julmaa kohtelua (jossa sen
annetaan nuijimatta ja verestämättä kitua).
Hän sanoi minulle: ihminen luulee, että
koska kala on ilmeetön eikä puhu, se ei
kärsi.

Tästä synkästä pohdiskelusta huolimatta
nyt asennoidumme jo Tenolle: on aika
sitoa ottiperhot, semmoiset, joihin
kuvittelee lohen hairaantuvan.

Välihousut viikkaukseen

Haikeat hyvästit jouduin heittämään pilkkijäille
sunnuntaina. Pakko myöntää, että talvi on ohi ja
välihousut on viikattava odottelemaan seuraavia
lumia.
Muutama siika vielä tarttui mormuun lauantaina ja
sunnuntaina, jolloin jää alkoi jo notkua. Hyvin
pääsi avannolle, mutta neljän tunnin reikäsession
jälkeen rantaan paluu oli jo taiteilua. Loppuja
toukkia en kuitenkaan malttanut vielä hävittää;
piskuinen toive on, että vaikka järven jäät
alkoivat olla jo "kiusallisessa" kunnossa, vielä
toivona on Kemijoella pyyntilahdukan
kunto; ehkä siellä voisi vielä käväistä
koettamassa muutamaa avantoa. Tai sitten ei.

Nyt alkaa jakso, että ullivesi valtaa ojat ja valuu
avonaisilta rannoilta jään alle, kalat säikkyvät,
joten vaikka lankun avulla rantasulan pystyykin
ylittämään ja pääsemään tukevalle jäälle, kala
ei oikein enää innostu. Siis turha sinne on
mennä riskinottoon.

Kun talvi loppuu, mutta kesä ei ole vielä alkanut,
on välikausi. Ei auta kuin jäädä kirjaamaan
talven sattumia ja suunnittelemaan kesän touhuja.
Kummasti ihminen osaakin sopeutua. Siinä auttaa
se, että pohtii tekemisensä etukäteen - ikään
kuin siirtyy aikamatkalla tulevaan. Vähitellen
tulevasta innostuu, ja näin on helppo jättää
taakseen jakso, joka aina tuntuu jääneen vajaaksi;
siis ei ehtinyt, jaksanut tai vain saanut aikaiseksi
kaikkea, minkä ehkä oli aikonut haluta tehdä.
Heh heh, minulta se käy helposti, siis aiottujen
meinailuiden yrittäminen saada aikaiseksi...

Turhapa eilisen tekemättömyyksiä on enää pohtia
siinä vaiheessa, kun jo huomista suunnittelee.
Jos joku pilkkiretki hupenikin räkätaudin
sairasteluun, niin nyt jo mieli matkaa kohti
avovesikauden iloja. Kun paatin saa vesille, niin
nokka kohti järventakuisia ottipaikkoja.

Toukokuuhun mennään, ja tätä välikauden orpoa
oloa helpottavat linnut, joille on pantu likimain
20 pönttöä. Talvilintuja on ruokittu läpi talven
ja tämä varmisti, että lintukuorot karjuvat nyt
mökin tienoilla täyttä kaulaa. Mieluisaa "mölyä".
Muuttolintujen vahvistusjoukot ovat
nekin saapuneet kohta kaikki, ehkä vielä
kirjosieppoja on saatu odotella. Muut ovat jo
vahvistamassa ruokintapaikalla itseään ja
aloittelevat soidinlaulujaan.

Post scriptum: Kemijoki ei pettänyt - vielä kerran
pääsimme pudottamaan mormua jään alle tiistaina
4. toukokuuta. Saapas vähän upposi, mutta syönti
oli ärhäkkä hetken aikaa. Pari tuntia vierähti
mitä upeimmassa kevätillassa täyden terän
paisteessa. Nyt pystyy panemaan pilkkivehkeet
kesälepoon. Sma