Kouluruokailu katkolle

Nuoriso nirsoilee, laihtuu tai lihoo,

sopusuhtaa näkee entistä harvemmin.

Missä mennään.  

Jos nuorelle haarukan käyttö merkitsee

ruoan sysimistä lautasen reunalta toiselle,

tai jos lasiin ei maito kelpaa, tai jos ainoa

ruoka, jonka hän tunnistaa, on jauhorasvaseos,

hampurilainen, pizza tai kalapuikot höystettyinä

limsoilla, ollaan tosi lirissä.  

Ei taida todellinen tulevaisuuden uhka

piilläkään eläkeläismäärän kasvussa vaan

tulevaisuuden toivojen ränsistymisessä.

Yhtäältä nuoren ruokatavat voivat merkitä

ravinnon yksipuolisuutta ja kammottavan

laadutonta ravintosisältöä, toisaalta terveyden

rapautumista. Ihminen lihoo jo nuorena

muodottomaksi lässyksi tai surkastuu peiliin

tuijottavaksi anorektikoksi.  

Jos puuttuu sekä terve itsetunto että

terveet elämäntavat, ei taida tulevaisuuskaan

olla terve, ei heille - eikä meille meille ”muille”.  

Korvantauslehdelläkin käsittää, että elämässä

ei voi pärjätä ilman kunnollista ravintoa, sitä

tarvitsevat ainakin aivot. Ei laadukas ruoka aina

ole kiinni rahasta, yleensä se on kiinni

viitsimisestä.  

Niin sanotun hyvinvointiyhteiskunnan väitetään

luisuvan kahden kerroksen väeksi, hyväosaisiksi

ja syrjäytyneiksi, A- ja B-kansalaisiksi, ja syyllinen

kehitykseen on milloin mikin taho riippuen

katsantokannasta tai poliittisista näkemyksistä. 

Ehkei ongelma olekaan taloudellista laatua

vaan elintapapohjaista. Jos kotona ei ole

ymmärrystä tai osaamista koulia lapsen

ruokatottumuksia, ei tällä taida olla suuria

toiveita tulevaisuudestaan – ellei häneltä löydy

yllättäen parempaa älliä kuin vanhemmiltaan.  

Mitä tehdä, kun valistus ei pure, vaikka tietoa

ja tietämystäkin on riittämiin. Koulu on lasten

kasvattajana melko hampaaton, ellei kotien

sivustatuki ole jämäkkää ja osaavaa.  

Jos vaikka kuntapäättäjät voisivat tarttua räväkällä

otteella tilanteeseen ja tehdä reippaan päätöksen

lakkauttaa niin sanottu ilmainen kouluruokailu

kaikkine vinkeineen, ruokavalioineen ja

erityismääräyksineen, vaikkapa vain määräajaksi,

se ehkä parantaisi asiaa. Se opettaisi arvostamaan

kouluruokailua, se jarruttaisi nuorten turhaa

oikuttelua. Ainakin se säästäisi veromarkkoja

(ellei ongelmaksi nouse ruokahenkilökunnan sijoitus). 

Itse asiassa, tuskin kouluruokakaan perin juurin

tervepohjaista on, kun kunnat joutuvat leikkaamaan

määrärahoja ja koulukeittiöt tasapainoilemaan

kustannusten ja vaatimusten kanssa. Yhden

ruoka-annoksen hinta on tarkoin määritelty ja

minimoitu, joten arvattavasti suuri osa

kouluruoasta on einespohjaista. 

Raha on maailman sivu ollut tehokas ase,

Lainsäätäjillä sietäisi olla rohkeutta laatia

semmoisia lakeja, että epäterveellisyys

koituisi kalliiksi jo käyttövaiheessa eikä

vasta hoitovaiheessa.