Menneen miete

 

Vuoden  viimeisinä tunteina miettii väkisinkin

mennyttä, mielen täyttävät muistot, ajatukset

viivähtävät edesmenneissä omaisissa ja

kuolleissa ystävissä. Mietteet ovat surumielisiä,

vaikka kuluneessa vuodessa oli varmaankin

enemmän iloa kuin surua. 

Miksi pitäisi summata mennyttä, kun kaikki

”eloonjäämisoppaat” ohjeistavat kääntämään

katseen tulevaisuuteen. Toisaalta, miksi

ihmeessä pitäisi pohtia tulevaisuutta – neuvotaanhan

Isossa Kirjassakin ottamaan oppia taivaan

linnuista, jotka eivät kehrää ja kerää. 

Toisaalta vakuutetaan, ettei huomista ymmärrä,

ellei eilistä tunne, ja että historiasta tämä

aika käsitetään ja tulevaa ohjaillaan.

 Semmoisiakin ohjeita hoetaan, että pitäisi

elää vain tätä hetkeä, koska eiliselle ei mitään

voi eikä huomisesta mitään tiedä. Pitäisi

liidellä tässä hetkessä, nauttia olemisestaan

(tai kärsiä, ei sen puoleen), pureutua kiinni

tässä ja nyt. Otapa näistä ohjeista selvä saati vaari. 

Ainakin kerran vuodessa kuitenkin on

lupa muistella kulunutta vuotta ja

pohtia mennyttä – vaikka näinä aikoina sitä

kyllä muutenkin tuupataan joka tuutista

kyllästyksiin asti, katsauksia luodaan

kuluneen vuoden maailmanmenoon,

urheilutapahtumiin, politiikan asioihin,

onnettomuuksiin, kulttuurin hommiin,

vähän siihen sun tähän. 

Sen sijaan omaa elämäänsä ja ratkaisuitaan

voi olla terveellistäkin muistella ja pohtia.

Moni sen tekeekin - ja huonolla omallatunnolla.

Miten muuten on selitettävissä ne iänikuiset

uuden vuoden lupaukset. Ne kai kertovat,

että lupauksien tekijällä on vielä usko

siihen, että alkava vuosi voisi olla kulunutta

parempi ja että siihen voisi itse jotenkin

vaikuttaa. Sitten, kuten muukin hetkellinen

pontevuus ja lupailun into, kaikki lässähtää

ja entinen meno jatkuu - kunnes kahdentoista

kuukauden kuluttua taas on lupausten aika. 

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa.

Koska en tykkää tikuista, en muista, mitä

tuli luvatuksi vuosi sitten. Rohkeasti voisi

kuitenkin taas jotakin yrittää lupailla, vaikka

monen mielestä lienee sama, mitä lupaa, koska

lunastaminen on aina osoittautunut vaikeaksi

ellei mahdottomaksi.

 

Siltikin: lupaan muistaa, mutta olla muistamatta,

koettaa, mutta olla iskemättä päätä kiveen, jaksaa,

mutta levätä, luovuttaa, mutta olla luovuttamatta,

tahtoa, mutta antaa periksi, suvaita, vaikkei

hyväksykään, antaa anteeksi, vaikka olisikin

vaikeata, ja ennen kaikkea, unohtaa… 

Taas.