Vuoroin vieraissa

Vuodenkierron taitekohdissa
aina seilaa mietteestä toiseen:
missä olisi mieluisinta asua,
pohjoisessa vai etelässä.
Suomi on pitkä maa, ja se
korostuu keväinsyksyin.
Mutta ei hätää, vuoroin
vieraissa, eli toisaalta ja
toisaalta. Kun yhtäällä
on yhtä, on toisaalla toista.

Näin keväällä kuulostelee
kadehtien, miten etelässä jo
kukkivat tulppaanit,
ja jossakin on ajettu jo niin
pitkää ruohoa, että ei ole
tahtonut leikkuriin mahtua.
Täällä pohjolassa vielä
köllöttää lunta kasoissa,
ei ole vielä jaksanut kaikki
sulaa, ja tuulet ovat olleet kalsat
ja kelit kylmät. Tulvat ovat
vielä paikoin nousussa,
paikoin jo pysähtyneet, maa
on tasaisen ruskeaa, kuollutta,
mistään ei pilkahdakaan
vihreätä. Sentään on jotakin:
puiden silmut ovat jo
lupaavasti paisuneet.
Lapin kesä tulee neljä viikkoa
myöhemmin kuin maan
eteläisen osan, mutta kun aika
sitten koittaa, kesä suorastaan
"räjähtää" vauhtiin. Jos etelässä
talvi lopahtaa lyhyeen ja kevät
kestää pitkään, niin Lapissa
talvi muuttuu kesäksi viikossa.

Voi sitä suven kauneutta,
kirkkautta  ja valoa, joka ei
sammu ollenkaan. Yötön
yö hellii lappilaisia ihanasti.
Utsjoella alkoi yötön aika jo
monta päivää sitten, ja kohta
napapiirilläkin. Yöajan valo
on ihmeellistä, varjotonta,
salaperäistä, yön äänetkin
kuulostavat oudoilta, kuin
oltaisiin toisessa maailmassa.

Heinäkuussa tosin jo alkaa
pimentyä, ja elokuu esittelee
usein jo hallaakin. Syksy saapuu
Lappiin, kun etelässä vielä
kesätellään. Haikeana eteläläisten
kuvia ja juttuja kuuntelee.
Sentään syksyn värikylläisyys
kohtelee koko maata
tasapuolisesti. Eipä silti, Lapin
maaruska on vertaansa vailla.

Taas pohtii, onko hyvä niin
vai näin. Jos syksy tuleekin
pohjoiseen aikaisin, niin eipä
aikaakaan, kun se verhoutuu
valkoiseen, ja talvea kohti
mennään rivakasti, valon
tunnit hupenevat nopeaa
tahtia. Lopulta aurinko tuskin
enää näyttäytyy, mutta pohjoisen
kaamos löytää aina jostakin
valoa - toisin kuin etelän kaamos,
joka on hirveän musta.

Vuoden pimeimpänä aikana
etelässä saadaan auringonvaloa
monta tuntia, mutta usein
maa on lumeton, ja musta imee
valon. Napapiirin korkeudella
aurinko näyttäytyy vain tunnin
pari, mutta valkea maa pehmentää,
ja aina jostakin kajastaa.
Taas ajattelee, että onpa hienoa,
kun saa asua pohjoisen puhtaissa
lumimaisemissa eikä tarvitse
rämpiä loskassa ja ravassa.

Ruohon sanotaan olevan
vihreintä aina aidan toisella
puolella, mutta pohjoisen ja
etelän hyviä puolia pohtiessa
ainakin joskus tuntuu, että
kyllä ruoho sentään on upeinta
aidan omalla puolella.

Mieletön muoti muokkaa

Takavuosien muotikuteita
muisteli Hesarissa Pirkko
Mannola jonkun muoti-ihmisen
kanssa kuvien kera. Oli
myös kuva, jossa Pirkolla
oli housupuku - ei ollut kuulemma
viihtynyt siinä. Muistelivat,
miten esimerkiksi kuuskytluvulla
ei naisen passannut ilmaantua
töihin housuasussa.

Jysäys, toden totta. Muistin
samalla itsekin, että semmoinen
kysymys nousi esiin meidänkin
konttorissa. Oli kamala pakkaskeli,
ja joku kysyi, josko pitkissä housuissa
saisi, kun sääriäkin niin paleltaa.
Kielto oli ehdoton. Nuori
esimies ilmoitti sarkastisesti,
että seuraavaksi kai haluttaisiin
tulla töihin papiljotit päässä.
Olihan se sen verran hurja vertaus,
että jokainen nainen laski päänsä
häpeissään. Jaa, siitä on aikaa 45
vuotta, oikeastaan ihmisikä.

Toisaalta, ei siitä kovin pitkä aika
ole, mutta etäälle on päästy ja
menty toiseen ääripäähän.
Takavuosien "siveellinen"
pukeutuminen on muuttunut
"avoimeksi"; kaiken on oltava
näytillä sekä ylhäältä että alhaalta.
En tiedä, mistä tämä kumpuaa,
mutta tuntuu siltä, että puolialaston
tai viettelevä olemus on oltava jo
pikkutytöstä lähtien.


Kullakin aikakaudella on ollut
muoti-ihanteensa, mutta yhteistä
näille on aina ollut, että niissä
pyritään panemaan naiselle
kahleita ja sääntelemään häntä
myös ulkoisesti. Milloin on keuhkot
puristettu kasaan ja rinnat littiin,
tai sitten niiden tuli pursua esiin,
milloin lantion ja takapuolen
piti olla jättitynnyri, milloin
ei saanut varpaidenkaan näkyä,
milloin naisen vartalo oli
puristettava luisen panssarin
avulla muottiin, jopa katkottu
kylkiluita vyötärön ohentamiseksi.
Tuskallisimmasta päästä muotia
lienee kiinalainen tapa estää
naisen jalkaterän kasvu typistämällä.

Oma lukunsa on eräissä
kulttuureissa harrastettava,
lähinnä tyttöihin kohdistuva
silpominen ja rääkkäys. Sen
ajatteleminen panee voimaan
pahoin. Kyse ei ole ulkonäöstä
tai muodista, vaan perinteestä
ja jostakin muusta oudosta
syystä.

Vielä viime vuosisadalla
kuristettiin, kiristettiin, puristettiin
ja paheksuttiin naisten vartaloa.
Onneksi tulivat sukkahousut,
sittemmin teepaidat. Eipä silti,
muoti kulkee ympyrää, ja
tänään naiset silpovat ja täplittävät
itseään jälleen ja ihan vapaaehtoisesti.
Niin sanottuun kauneuteen
panostetaan sairaalloisesti,
lopputulos jääköön kunkin
arvioitavaksi.

Mieleen muistuu kouluaikaisen
isoraamisen yläluokkalaispojan
tokaisu, lieneekö ollut omansa vai
jonkun toisen viisaus: saunapuhtaana
tyttö on paras.