Etäottoa etsittävä ehtimiseen

Loukkuuntuminen, lukkiutuminen, takertuminen,

riippuvuus, addiktoituminen siis, vaanii koko ajan.

On yritettävä etääntyä alvariinsa, milloin mistäkin

pakkohommasta. Tällä en tarkoita pakkoruotsia,

jota kannatan lämpimästi.

Kyse on tietsikka-, suklaa-, jäätelö-, töpseli- ja

mistä milloinkin -addiktiosta. Pahin lienee tuo

töpselifriikkiys. Se on ainoa, josta en ole kyennyt

pääsemään irti. Nuoruuden tupakkakin jäi siihen

katsoen helppeesti. Kun näen töpselin, heti tekee

mieli omistaa sen päässä oleva laite. Kaikenlaisia

härveleitä onkin kulkenut omistukseni lävitse

elämäni mittaan. Niistä ainoa tarpeellinen on

ollut kahvinkeitin, eikä sekään ole ollut välttämätön.

Kahvia kyllä syntyy vaikka nuotiolla.

Leipäkone, lämpimien leipien tekemiseen

tarkoitettu laite, Acosta-grillikö se oli (ostin

semmoisen kahteenkin kertaan), sähköinen

vyötärön hierontalaite, sähköpuhalteinen

vieraspatja, mitä niitä hullutuksia onkaan ollut,

menivät kierrätykseen, mutta jalkojen liotuslaite,

irrallinen veden kuumennuskierukka ja jäätelökone

ovat vielä kaapin perukoilla, samoin iso

monitoimilaite ruokien höyryttämiseen. Huh.

Jonkin verran satunnaiskäyttöä löytyy tietysti

vatkaimelle, soseuttajalle, isolle silppuajalle ja

pienelle silppuajalle, vaivauskoneelle, voi sentään,

vaikka mille kodinkoneelle. Turha mainitakaan

viihdettä telkkuineen, tallentimineen, soittimineen,

ja it-välineistö on loputon. Kaapillinen on täynnä

johtoja, kaapeleita, muuntajia, kuulokkeita,

latureita, pöytäkoneen laitteistoa, eri laitteiden

huonosti luettuja ohjekirjoja ja konelaatikoita,

joita ei voi hävittää, koska niissä säilyvät

lisälaitteet parhaiten. GPS-paikannin näyttää

sekin jäävän jo lähes tarpeettomaksi, puhelin kun

hoitaa senkin viran.

Irrottautuminen on kuitenkin palkitsevaa.

Parin viikon kalastussessio Tenolla oli elvyttävä

jo siinäkin mielessä, että vaikka tietsikka oli

mukana, sen toiminta oli tietoyhteiskunta-Suomen

äärilaidalla niin hidasta, ettei käyttö ollut

mielekästä. Ehkä aivorytty jotenkin lepääntyi

siinä ajassa, kun se sai muuta askarreltavaa.

Herkkuriippuvuus on kohtalokasta, joten irtiotto

käy erittäin palkitsevaksi. Pienikin kuri mieliteolle

tuntuu heti rupassa, olo ikään kuin kevenee.

Painokin hupenee, vyötärönauha löystyy - haa,

voipa vaatekaapin sivuun sysätyille retuille

tulla vielä käyttöä. Ehkä henkilääkärikin - ellei

nyt vallan riemastu - ainakin saa takaisin

uskonsa potilaansa älyyn.