Vuorokausirytmi vinossa

Voi olla, että työaikainen "ressi" uupuneista
aamuherätyksistä ja pelottavista
yövalvomisista purkautuu auttamattomasti
nyt, kun eläkeläisenä päättää itse omasta
ajan käytöstään eikä tarvitse jännittää
ehtimisiään ja jaksamisiaan.

Vai miten voisi selittää sen, että lähes
hallitsematon vuorokausirytmi tuntuu
valtaava alaa. Ei auta, vaikka miten
yrittäisi pitää itseään kurissa joillakin
itse päättämillään ja itse kontrolloimillaan
päätöksillä kellonajoista. Se on yhtä
toimiva ja luotettava kuin firmojen omavalvonta,
itselaaduntarkkailu tai perustuslakivaliokunnan
"riippumaton" tuomio, jossa poliitikot
arvioivat poliitikkojen jääviyksiä tai
mukapuolueettomuuksia ja muita slurkkiuksia.

Vaikka varhaisehtoosta jo ovat leuat
lonksahtaa sijoiltaan haukottelusta, niin
tunnit vain vierivät, juoksevat ja syöksyvät,
ja eipä aikaakaan, kun on lähes puoliyö.
Jos vaikka vielä telkun sulkemisessa ajallaan on
jämäkkänä, niin siihen "itsevalvonta" loppuu
ja alkaa itsekseen valvominen: työhuoneessa
napsuu, kun alkaa seilailu pitkin tiedon aaltoja.
Työssäkäyvän naapuruston elonmelu hiljenee,
mutta meillä tietsikoiden valot välkkyvät,
kuuluu vain kellojen raksutus ja
hiirenkorvan napsutus. Ihan kohta sänkyyn,
mutta katson vielä tuon tai tämän...

Parin tunnin aamuöisen nukun jälkeen voi
pläjähtää äkisti täysin hereille. Ei hätää,
tunti tai kolmekin kuluu hyvin kirjaa lukiessa,
mutta yleensä aukeaa myös tietsikka. Kello
vilahtaa kuuteen, seitsemään, ja jo alkaa uni
maittaa. Sitä piisaa kymmeneen, kahteenkintoista.
Siinä päivä onkin sitten jo lähes pulkassa, ainakin
talvipäivä.

Päivä lyhenee, yö pitenee, pilvet pimentävät taivaan,
joten sekalainen vuorokausirytmi on aina vain
helpompaa - ja aina vain tuhoisampaa.
Pihalle kun ei näy ehtivän päivän näöllä,
jos vaikka itsestään saisikin ulosmenon
verran irti.

Valitusvirtenä tätä ei saa tulkita. Se on
selostus ilmiöstä nimeltä ihana eläkeikä.