Tilkuille talvimuonaa

Talvi on taas, talvi on taas,
pönttöset täynnä muonaa,
nyt sitä saa, nyt sitä saa,
massunsa täyteen ruokaa.

Aloitimme mökillä lintujen talviruokinnan
jo nyt, huomattavasti aiempaa varhemmin.
Edellisinä talvina arvelimme, ettei
kannata panna ruokintapönttöä ennen
kuin keväällä, jolloin olemme pysyvästi
paikkeilla. Jos näet ruokinnan aloittaa,
siitä on huolehdittava säännöllisesti.
Talvehtiva lintu, joka saa syksyllä ruokaa,
jää paikoilleen saamaan täysihoitoa. Jos ruoka
lopahtaa, se ei oikein osaa lähteä muuallekaan
etsimään sapuskaa. Niinpä on vastuutonta ensin
aloittaa ruokinta ja sitten unohtaa homma.

Jo parina talvena on mökkinaapuri
käynyt tsekkaamassa pöntön, ettei se ole
jäätynyt, tukkeutunut tai tyhjentynyt. Olemme
siis pystyneet sen turvin vähän "hilaamaan" ruokinnan
aloittamista varhemmaksi. Ruokinta on silti
aloitettu vasta sydäntalvella. Seurauksena
ovat olleet hiljaiset metsät ja autiot pönttöoksat.
Linnut ovat näet kaikonneet jo ensimmäisten
syyspakkasten tultua muille seuduille, ruoan
perässä. Ruokintapaikallemme on tullut eloa
vasta kevätmuuttajien myötä, ja talvehtivat linnut
ovat palailleet hiljalleen vasta pesintäkauden
kynnyksellä. Kovin on kevät siis aina ollut pitkään
hiljainen.

Pakkaset tulivat, mutta nyt mökkimetsä on siis
eloa täynnä. Linnut ovat jääneet kesälaitumilleen,
kun ruokaa on tarjolla. Pientä sirkutusta ja
varovaista ääntelyä ja siipien kahinaa kuuluu
joka puolelta. Välillä on ruokintapöntöllä ruuhkaa
ja pähkinäteline tärisee. Päivä lyhenee, joten
valoisana aikana on pidettävä kiirettä, jotta kuvun
ehtii saada täyteen; vielä iltahämärissäkin joku
riepulainen yrittää ehtiä popsia.

Lähikoivussa on kahdesta muoviämpäristä
rakennettu "jatkettu" pönttö, jonka alaosaan
on leikattu reikä ja pantu istumakeppi, suojana
on pikkuämpärin puolikkaasta tehty puolipyöreä
katos estämässä lumisadetta ja samalla haittaamassa
oravien ryöstöyrityksiä. Viime tingassa kai pantiin
ruokapaikat kuntoon. Kun näet pönttö oli saatu
ripustetuksi ja olin hakemassa siemeniä varastosta,
ryntäsi eka tipu jo kurkkaamaan, mitä on tarjolla.

No, tarjolla on auringonkukan siementä ja
murskattua maapähkinää. Ohutnokkaiselle olisi
hyvä, jos mukana olisi myös valmiiksi kuorittuja
auringonkukan siemeniä - tosin ne ovat melko
hintavia. Lisäksi on eri pönttö pelkkää maapähkinää,
talipalloja on useissa telineissä sekä rasvamakkaroita,
siis linnuille tarkoitettuja talipötkylöitä. Lisäksi
ostan maatilamyymälästä paksua sianläskiä, jota
sidotaan puihin useita. Jos muu ruoka menee
vähiin, läskistä riittää aina nokittavaa.
Linnut arvostavat myös leivän murusia, siis juuri
murusia. Jäätyneestä leivänköntistä eivät hyödy
kuin varikset ja närhet.

Mökillä talvilinnuistamme pienimmät ovat rohkeimpia,
eli kesäisin täysin näkymättömissä pysyttelevät
hömötiaiset ovat ahkerasti popsimassa ja
päästävät lähelleen: mitä kylmempää, sen lähemmäksi
niitä voi hivuttautua, jopa metrin päähän. Tosin
ne kai istahtaisivat kädellekin. Ollessani tekemässä
juttua Pentti Linkolasta hän vain ojensi kätensä ja
heti sille istui lintu.
Muita riemun aiheita ovat talitintti ja hento
sinitiainen, punatulkku näyttäytyy myöhemmin
talvella. Vakivieras, tosin ei kovin kutsuttu, mutta
luontokappale sekin, on närhi, tai pikemminkin
neljän närhen kopla; rohkeita ja kauniita, mutta
rohmuja. Neljäkymmentä pähkinää uppoaa kupuun
kertanokkimalla - minne lie menee ne kätkemään.
Käpytikkoja on niemellämme useita. Ne nakuttavat
läskinpalat ja rasvapallurat nopsaan suihinsa.
Lähisaaren varikset ja korpit eivät juuri pihaan
tule. Harakoita ei täällä näe. Harvinaisuuksina
olemme nähneet kerran kärpän, joka tavoitteli
läskinpalaa, ja myyrät napsivat mielellään
maahan tippuneita siemeniä. Ketuista ja jäniksistä
emme ole talvella nähneet kuin jälkiä, joten ne
eivät kuulu tähän ruokintatarinaan.

Niinikään kutsumatta saapuvat kasper, jesper ja
joontatan eli pikkuoravat. Niin söpöjä kuin ne
ovatkin, niin rottamaisia kuitenkin. Orava onkin
sellainen ruokavieras, jota varten on tehtävä
turvajärjestelyitä, sillä se on rajuotteinen kaveri.
Se kaataa pöntöt, katkoo narut, nakertaa muovit
rikki, pudottaa vähäisemmät rakenteet maahan.
On siis tehtävä järeät sidokset ja varauduttava
nokkelaan ja älykkääseen sirkustelijaan, joka pystyy
melkoiseen akrobatiaan saadakseen ryövätyksi
lintujen muonan. Eipä silti, luontokappale sekin on.
Hankalaa vain on, jos orava kotiutuu liiaksi: sehän
tekee haisevan pesän kattorakenteisiin ja rapistelee
aamuöisin. Keväällä se ryövää lintujen munia ja
poikasia. Nimim. Kokemusta on.

Mitäkö maksaa? Maltaita tietenkin, mutta elämyksistä
maksaa mielellään. Mikä voi olla sen viihdyttävämpää
kuin ihailla lintuja, ihmetellä luontokappaleiden
kauneutta ja nauttia siitä, että saa avittaa niiden
selviämistä. Itse istun mökissä takan räiskeessä
teemuki kourassa, mutta linturievun ainoa selviämisen
mahdollisuus talven kourissa on riittävä ravinto.