Unohtelujen usvaa

Hah hah. Auton konepellin alta löytyi - ihan
sievästi sijoittuneena - kaksi työkalua, pienehköä
avainta. Siellä olivat kuin omassa lokerossaan.
Ehkä kolisivat hieman alkupäivinä, etsivät
omaa koloaan, mutta sitten asettuivat.
Olivat unohtuneet korjaamolla, ties koska.

Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että
lääkäri unohtaa instrumenttejaan potilaan
sisuksiin. Operaatio ohi, reikä umpeen,
sinne hautautuu, mitä sinne jää. Eri asia
on, mitä kirurgin työkaluista aiheutuu
potilaalle.

Leikkaava lääkäri on lehtitietojen mukaan
hirveän hajamielinen - tavaroita jää
leikkausompeleiden alle valtavasti.
Tapauksia on Suomessakin kuulemma
vähän väliä, milloin sakset, milloin
mitäkin, jopa verenvuodontyrehdyttäjäsieni
voi unohtua sisuksiin.

Automonttöörin unohtamista työkaluista
ei paljon kai perään huudella. Mitähän
korjaamon mies sanoo, kun nämä,
herraties koska unohtuneet härvelit
palauttaa - ihan "piruuttaan" palauttaa.
Toisaalta, on kai työkaluillakin jokin arvo,
ellei tunne- niin rahallinen kuitenkin.

Lääkärin tai autonasentajan "kädentaidot"
ovat pitkän harjoituksen tulosta, ja
silti sattuu unohduksia. Niinpä tavallinen
harrastelija-askartelija voi ihan vapaasti
antaa itselleen anteeksi erilaiset unohdukset.
Viittaan vaikkapa prosessiin, jossa ensin
kudotaan innolla sukkaa tai paitaa, jotain
meni pieleen, joten sitten puretaan, kudotaan,
puretaan taas ja niin eespäin. Tai ensin
ommellaan innokkaasti, sitten puretaan
tuskallisesti ompeleet, taas yritetään
ja niin edelleen. Kas kun unohtui
suunnittelu. Tämä on kuitenkin harmitonta
harmia. Jos tekeleensä sitten rullaa
kasaan ja heittää ylähyllylle unohtumaan,
souvot, ei paina kuin itsetuntoa.

Tavallista on, että kun käy vierailulla,
jotakin unohtuu kyläpaikkaan - mitä
etäämpänä vierailukohde on, sen
varmemmin jotakin unohtuu. Yleensä
tavaran palauttaminen on hirveän
hankalaa kaikille osapuolille.

Nimet unohtuvat, kauppalista unohtuu,
auton akku tyhjenee ja unohtuneet valot
himmenevät ja sammuvat, unohtaa,
mitä oli menossa hakemaan, unohtelee
sitä sun tätä ja hukkaa mitä milloinkin.
Harmistua ei unohda.

Unohtelu on jokamiehen riesa, ei
siitä sen kummempaa. Annas, kun
iän myötä unohtelun kylkiäiseksi kasvaa
pieni pelko, ettei vain Herra A. olisi
koputtelemassa sisään asettumista. Mitä,
jos monen moiset unohtelujutut eivät
olekaan tavanomaista hajamielisyyttä
eivätkä kiireen - kuten lääkäreillä tai
korjaamon miehillä - mukanaan tuomaa
ilmiötä. Mitä, jos kyse onkin siitä
kuuluisasta muistivitsauksesta.

Unohtelunpelosta sikiää pakkotoimintoja:
tuliko valot sammutetuksi, onko jääkaapin
ovi kiinni, onko hella päällä, jäikö
hana valumaan, tuliko ovi kiinni, ovatko
avaimet mukana, pitää tarkistaa, ja pitää
tarkistaa vielä kerran, ehkä kolmannenkin.

Hah hah: lappuja voisi kirjoitella, mutta
tottahan nekin hukkaa. Ei ole naurun
asia kyllä tämä, kun se aikanaan osuu
omalle kohdalle.