Kielikirjo kuihtumassa

Kaiken katoavaisuudesta
puhutaan Raamatussa, joten
katoaminen on yksi kehityksen
muoto. Kehitys ei kuitenkaan
aina tarkoita samaa kuin edistys.

Maailmanlaajuisesti kehitys on
vääjäämättä merkinnyt
yksipuolistumista, josta riittää
esimerkkejä lähes kaikilla
elämän aloilla, alkaen luonnosta
ja jatkuen vaikkapa puhuttuihin
kieliin.

Jos Raamattuun edelleen
viitataan, siellä kerrotaan Baabelin
tornista ja ihmiskunnan isottelusta.
Jumalapa siitä ilmeisesti synkistyi,
ja hajotti ihmiset ympäri maailmaa
ja sekoitti ihmisten kielet.
Tällä tavoin selittyisi ihmisrotujen
suuri kirjo ja ihmiskunnan
hajaantuminen kansoihin puhumaan
tuhansia eri kieliä.

Nykykieliäkin on vielä noin
6000, mutta tämän rikkauden
kohtalo näyttää kovalta - puhuttujen
kielten määrä on supistumassa
vinhasti, ja vauhti vain kiihtyy.
Lehtitietojen mukaan (HS 23.10.12)
seuraavien sadan vuoden aikana
kehitys on romahdusmainen:
jäljellä olisi puhutuista kielistä
siinä vaiheessa enää 600!

Menetys on valtava. Miten paljon,
voisi sanoa kauneutta ja rikkautta,
siinä häviääkään.

Toisaalta, mitä ei ole, sitä ei ole,
ja tarkoituksenmukaisesti ajateltuna,
mikä katoaa, sitä ei enää tarvita eikä
sitä edes voida tarvita. Kieli on vain
yksi osa maailman asioista, joskin
ihmisen kannalta olennainen,
mutta kaikkeuden kannalta olematon.

Voidaan pohtia, mikä on tärkeämpää,
pienen kielen säilyttäminen keinolla
millä hyvänsä vai tarkoituksenmukaisuus,
voisi sanoa jopa opportunismi.
Jos itseisarvoksi määritellään kielen
säilyminen, silloin siihen panostetaan
monin tavoin. Mitä vähemmän kyseisen
kielen käytölle on tarjolla luonnollista
kanavaa, sen enemmän sen säilyttäminen
vaatii panostuksia, lähinnä rahaa.

Se siis vaatii voimavaroja. Mikä merkitys
on sillä, että nämä voimavarat ovat ehkä
pois olemassa olevien mahdollisuuksien
hyödyntämiseltä. Kysytään, kaluaako
jonkin kuolevan kielen elossa pitäminen
voimistuvan kielen hyödyntämistä.
Kysytään, kumpi on rikkautta, ja jos
sanotaan, että kumpikin, niin millaista
rikkautta, henkistä, aineellista, mitä.

Maailmankaikkeus on jättimäisissä
myllerryksissä kaiken aikaa, ja myös
oma Maamme on kokenut täydellisiä
muutoksia - kokonaisia "maailmoja"
on kadonnut ja uusia syntynyt.
Ehkä myllerrykset ovat väistämättömiä
myös puhutuille kielille.

Yksipuolistuminen merkitsee
myös keskittymistä. Maailman
kielten keskittyminen on vankkaa.
Maailman valtakielen asema on
yhä selvemmin englannilla, espanjalla
ja ranskalla. Voisi sanoa, että ken
taitaa nämä kolme kieltä, hänelle
maailma on avoin. Lisähelmenä voisi
olla jonkin pikkukielen tai kahden
taitaminen, mikä toisi osaajalleen
"yksinoikeuden" ja monopoliaseman
keskellä suuria kieliä.

Yksi näistä pikkukielistä on suomi,
joka sekin on maailmalla merkittävä
kieli etenkin suhteutettuna sitä
puhuvien lukumäärään ja sen käytön
tasokkuuteen. Suomen kielen merkitys
maailmankielten joukossa nousee sen
ansiosta, että Suomessa koulutus on
korkealla tasolla, yleistä, yhtäläistä ja
kannustavaa. Suomenkielistä kirjallisuutta
ja tutkimusta on runsaasti, tutkimus
on erityisen laadukasta, varmaankin
myös lahjomatonta, ja yleinen asenne
palkitsee kouluttautumista.

Kovin moni ei nuorena oivalla
ulottuvillaan olevaa aarreaittaa ja
"lottovoittoa syntyä Suomeen".