25.10.2012

Kielikirjo kuihtumassa

Kaiken katoavaisuudesta
puhutaan Raamatussa, joten
katoaminen on yksi kehityksen
muoto. Kehitys ei kuitenkaan
aina tarkoita samaa kuin edistys.

Maailmanlaajuisesti kehitys on
vääjäämättä merkinnyt
yksipuolistumista, josta riittää
esimerkkejä lähes kaikilla
elämän aloilla, alkaen luonnosta
ja jatkuen vaikkapa puhuttuihin
kieliin.

Jos Raamattuun edelleen
viitataan, siellä kerrotaan Baabelin
tornista ja ihmiskunnan isottelusta.
Jumalapa siitä ilmeisesti synkistyi,
ja hajotti ihmiset ympäri maailmaa
ja sekoitti ihmisten kielet.
Tällä tavoin selittyisi ihmisrotujen
suuri kirjo ja ihmiskunnan
hajaantuminen kansoihin puhumaan
tuhansia eri kieliä.

Nykykieliäkin on vielä noin
6000, mutta tämän rikkauden
kohtalo näyttää kovalta - puhuttujen
kielten määrä on supistumassa
vinhasti, ja vauhti vain kiihtyy.
Lehtitietojen mukaan (HS 23.10.12)
seuraavien sadan vuoden aikana
kehitys on romahdusmainen:
jäljellä olisi puhutuista kielistä
siinä vaiheessa enää 600!

Menetys on valtava. Miten paljon,
voisi sanoa kauneutta ja rikkautta,
siinä häviääkään.

Toisaalta, mitä ei ole, sitä ei ole,
ja tarkoituksenmukaisesti ajateltuna,
mikä katoaa, sitä ei enää tarvita eikä
sitä edes voida tarvita. Kieli on vain
yksi osa maailman asioista, joskin
ihmisen kannalta olennainen,
mutta kaikkeuden kannalta olematon.

Voidaan pohtia, mikä on tärkeämpää,
pienen kielen säilyttäminen keinolla
millä hyvänsä vai tarkoituksenmukaisuus,
voisi sanoa jopa opportunismi.
Jos itseisarvoksi määritellään kielen
säilyminen, silloin siihen panostetaan
monin tavoin. Mitä vähemmän kyseisen
kielen käytölle on tarjolla luonnollista
kanavaa, sen enemmän sen säilyttäminen
vaatii panostuksia, lähinnä rahaa.

Se siis vaatii voimavaroja. Mikä merkitys
on sillä, että nämä voimavarat ovat ehkä
pois olemassa olevien mahdollisuuksien
hyödyntämiseltä. Kysytään, kaluaako
jonkin kuolevan kielen elossa pitäminen
voimistuvan kielen hyödyntämistä.
Kysytään, kumpi on rikkautta, ja jos
sanotaan, että kumpikin, niin millaista
rikkautta, henkistä, aineellista, mitä.

Maailmankaikkeus on jättimäisissä
myllerryksissä kaiken aikaa, ja myös
oma Maamme on kokenut täydellisiä
muutoksia - kokonaisia "maailmoja"
on kadonnut ja uusia syntynyt.
Ehkä myllerrykset ovat väistämättömiä
myös puhutuille kielille.

Yksipuolistuminen merkitsee
myös keskittymistä. Maailman
kielten keskittyminen on vankkaa.
Maailman valtakielen asema on
yhä selvemmin englannilla, espanjalla
ja ranskalla. Voisi sanoa, että ken
taitaa nämä kolme kieltä, hänelle
maailma on avoin. Lisähelmenä voisi
olla jonkin pikkukielen tai kahden
taitaminen, mikä toisi osaajalleen
"yksinoikeuden" ja monopoliaseman
keskellä suuria kieliä.

Yksi näistä pikkukielistä on suomi,
joka sekin on maailmalla merkittävä
kieli etenkin suhteutettuna sitä
puhuvien lukumäärään ja sen käytön
tasokkuuteen. Suomen kielen merkitys
maailmankielten joukossa nousee sen
ansiosta, että Suomessa koulutus on
korkealla tasolla, yleistä, yhtäläistä ja
kannustavaa. Suomenkielistä kirjallisuutta
ja tutkimusta on runsaasti, tutkimus
on erityisen laadukasta, varmaankin
myös lahjomatonta, ja yleinen asenne
palkitsee kouluttautumista.

Kovin moni ei nuorena oivalla
ulottuvillaan olevaa aarreaittaa ja
"lottovoittoa syntyä Suomeen".













2.10.2012

Unohtelujen usvaa

Hah hah. Auton konepellin alta löytyi - ihan
sievästi sijoittuneena - kaksi työkalua, pienehköä
avainta. Siellä olivat kuin omassa lokerossaan.
Ehkä kolisivat hieman alkupäivinä, etsivät
omaa koloaan, mutta sitten asettuivat.
Olivat unohtuneet korjaamolla, ties koska.

Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että
lääkäri unohtaa instrumenttejaan potilaan
sisuksiin. Operaatio ohi, reikä umpeen,
sinne hautautuu, mitä sinne jää. Eri asia
on, mitä kirurgin työkaluista aiheutuu
potilaalle.

Leikkaava lääkäri on lehtitietojen mukaan
hirveän hajamielinen - tavaroita jää
leikkausompeleiden alle valtavasti.
Tapauksia on Suomessakin kuulemma
vähän väliä, milloin sakset, milloin
mitäkin, jopa verenvuodontyrehdyttäjäsieni
voi unohtua sisuksiin.

Automonttöörin unohtamista työkaluista
ei paljon kai perään huudella. Mitähän
korjaamon mies sanoo, kun nämä,
herraties koska unohtuneet härvelit
palauttaa - ihan "piruuttaan" palauttaa.
Toisaalta, on kai työkaluillakin jokin arvo,
ellei tunne- niin rahallinen kuitenkin.

Lääkärin tai autonasentajan "kädentaidot"
ovat pitkän harjoituksen tulosta, ja
silti sattuu unohduksia. Niinpä tavallinen
harrastelija-askartelija voi ihan vapaasti
antaa itselleen anteeksi erilaiset unohdukset.
Viittaan vaikkapa prosessiin, jossa ensin
kudotaan innolla sukkaa tai paitaa, jotain
meni pieleen, joten sitten puretaan, kudotaan,
puretaan taas ja niin eespäin. Tai ensin
ommellaan innokkaasti, sitten puretaan
tuskallisesti ompeleet, taas yritetään
ja niin edelleen. Kas kun unohtui
suunnittelu. Tämä on kuitenkin harmitonta
harmia. Jos tekeleensä sitten rullaa
kasaan ja heittää ylähyllylle unohtumaan,
souvot, ei paina kuin itsetuntoa.

Tavallista on, että kun käy vierailulla,
jotakin unohtuu kyläpaikkaan - mitä
etäämpänä vierailukohde on, sen
varmemmin jotakin unohtuu. Yleensä
tavaran palauttaminen on hirveän
hankalaa kaikille osapuolille.

Nimet unohtuvat, kauppalista unohtuu,
auton akku tyhjenee ja unohtuneet valot
himmenevät ja sammuvat, unohtaa,
mitä oli menossa hakemaan, unohtelee
sitä sun tätä ja hukkaa mitä milloinkin.
Harmistua ei unohda.

Unohtelu on jokamiehen riesa, ei
siitä sen kummempaa. Annas, kun
iän myötä unohtelun kylkiäiseksi kasvaa
pieni pelko, ettei vain Herra A. olisi
koputtelemassa sisään asettumista. Mitä,
jos monen moiset unohtelujutut eivät
olekaan tavanomaista hajamielisyyttä
eivätkä kiireen - kuten lääkäreillä tai
korjaamon miehillä - mukanaan tuomaa
ilmiötä. Mitä, jos kyse onkin siitä
kuuluisasta muistivitsauksesta.

Unohtelunpelosta sikiää pakkotoimintoja:
tuliko valot sammutetuksi, onko jääkaapin
ovi kiinni, onko hella päällä, jäikö
hana valumaan, tuliko ovi kiinni, ovatko
avaimet mukana, pitää tarkistaa, ja pitää
tarkistaa vielä kerran, ehkä kolmannenkin.

Hah hah: lappuja voisi kirjoitella, mutta
tottahan nekin hukkaa. Ei ole naurun
asia kyllä tämä, kun se aikanaan osuu
omalle kohdalle.