Tuhoisaa teollisuusmuonaa

Luulen, että parasta sapuskaa ihmiselle
on perusruoka; tarkoittaa kypsennettyä
kalaa, kypsennettyjä juureksia, lihaa
kypsennettynä ja viljaa, kypsänä niinikään.
Päälle muutama hörppy lähdevettä.
Oikein hövelinä päivänä lisäksi piimää.
Kesällä herkutellaan vihanneksilla ja
syksyllä marjoilla. Kaikkia näitä voidaan
kuivata talven varalle. Talvella met emme
juo maitoa, ko lehmät ovat ummessa.
Haetaan esiin kuivatut juustot.

Uutinen kertoo tulehdusperäisten
sairauksien yleistyneen rajusti viimeisten
20 vuoden aikana. Yhä useampi suomalainen
ripuloi, maha on alinomaisessa stressitilassa.
Voisi hetimiten sanoa, että syy on työilmastossa
(Suomi on koulu- ja työpaikkakiusaajien
luvattu maa). Siitä ei nyt ole kyse.

IBD-sairaudet tarkoittavat tulehduksellisia
suolistosairauksia. Niihin kuuluva Chronin
tauti ja haavainen paksunsuolentulehdus
aiheuttavat mahakipua, väsymystä, laihtumista,
jatkuvaa ripulia, jopa niin rajua, että on
pidätysvaikeuksia. Uusia tapauksia todetaan
vuosittain pari tuhatta, ja nykyään lasketaan
lähes 40 000 ihmisen potevan tätä vaivaa,
kun kansansairauden rajana pidetään 50 000
sairastunutta. Näin siis lehtitietojen mukaan.

Ilmiö on tietty kiintoisa ja saa tutkijat
tutkimaan, mutta tutkijamaisesti lausumaan
viileään tyyliin: syytä ei vielä tiedetä, mutta
kyseessä voi olla jokin tekijä elinympäristössä.
Hah hah. Ilman muuta, sanoo myös tavallinen
tallero. Jos kyse olisi perintötekijöistä, ehkä
ilmiö olisi ollut aina eikä siis olisi mikään ilmiö
ollenkaan.

Tämä vaiva on yleistynyt erityisesti
länsimaissa (lue: maissa, joissa syödään
tehdasvalmisteisia ruokia, eineksiä ja
muita mömmömuonia). Tauti puhkeaa
20-30 vuoden iässä. Kotitarvetallero
päättelee siitä, että siihen mennessä
erilaisia säilöntä-, maunparanne- ja
muita lisäaineita on ehtinyt kertyä
elimistöön jo niin paljon, että tilaus
sairauden puhkeamiselle on valmis.

Ihmisen myrkyttyminenhän alkaa jo
oikeastaan kohdussa ja jatkuu hyvää
haipakkaa imeväisiässä, äidit kun
kuulemma eivät enää imetä vaan
helpompi on lykätä pullo suuhun,
käyttää vastikkeita. Sittemmin kaappi
on täynnä erilaisia vauvanpurkkiruokia
kunnes pienokainen on niin iso, että
pikkuhammas pystyy puremaan
hampurilaisia ja pizzoja.

Tutkijan maltillisella narinalla tosin
voidaan todeta, että taudin yleistyessä
on samalla ollut muutoksia ruokavalion
lisäksi taudinaiheuttajissa.

Talonpoiokaisjärjellä ajatellen kuitenkin
koko nykyinen keinotekoinen elämä
riittää taudinaiheuttajaksi. Ihminen
kehittyi tuhansia vuosia tietynlaisten
lainalaisuuksien maailmassa, ja
nykykaltainen mukava elämä on kestänyt
vasta vaivaiset sata, ehkä parisataa vuotta.

Ihminen ei ole vielä sopeutunut siihen,
että vararavintoa ei tarvitse kerätä
pitkien nälkäjaksojen varalta, ei
tarvitse hölkätä päiväkausia etsimässä
purtavaksi kelpaavaa, ei tarvitse kehitellä
keinoja ruoan varastoimiseksi talven,
kuivuuden, ruoattomuuden, sadottomuuden
ja tuholaisten varalta ja mitä niitä uhkia
onkaa ollut. Eikä tarvitse raahautua
kauas erämaahan kuolemaan, koska
ei pysty enää hyödyttämään yhteisöä,
jolta ruoka on hupenemassa.

Elämä on helppoa: ruokaa kaupasta
autokyydillä, sähkötöpseli seinään
ja mikro päälle, ylijäämä jääkaappiin,
tai jos ei viitsi, niin nakkikioskille
haukkaamaan "herkkua" (joka syntyy
konehöylätystä lihantapaisesta,
limasta, väri- ja lisäaineista, jatkeista,
muovista, liistereistä ja monenlaisista
kemian alan kehitelmistä ja sadoista muista
ihmeitä tekevistä aineista. Suola ja sokeri
lienevät koosteen luonnollisimmat
ainesosat).

Ai miksi meillä on ripuli. No siksi tietenkin.

Milloin mitenkin

Tällä tarinalla on ontuva otsikko,
mutta miten muuten voisi tiivistää
seuraavan seikan: ihminen on
ristiriitaisuuksien kimppu.

Loppuun naurettu esimerkki
on tyypistä, joka ajelee
ristiin rastiin noukkimassa
edullisimmat tarjoukset.

Tuttua touhua kaupassa
on tutkia tarkkaan, mikä
ruokatavara on kevyttä,
missä on vähän rasvaa,
missä ei ole lisättyä
sokeria, minkä väitetään
olevan terveellistä. Siis
valitaan kevytjauhelihaa,
kevytkeinorasvalevitettä,
kevytmaitotuotteita,
kevytmakkaraa. Samaan
ostoskoriin löytää tiensä
perunalastupussi, sokeroitu
vesi eli limsa, kasvisrasvalla
höystetty jäätelö, pannupitsa
ja pakka siideripulloja.
Siis, kun voisi ostaa voita,
kermaa ja täyslihaa, kutakin
hillitysti, ja syödä kotona hallitusti
ja juoda vettä päälle.

Voisi myös nauraa
itsensä kenoon, kun
joskus nuukailee joutavassa,
usein haaskailee turhassa.
Voi keräillä iätajat kaapin
perälle viini- ja muita
pulloja, vie ne sitten lastina
pullonkeräykseen ja saa
muutaman lantin (voisi
viedä lasinkeräykseenkin).
Sama hemmo huitaisee
menemään isommitta
mietteittä paperirahoja
joutavuuksiin, joita ei ole
aikonut hankkia ja joita ei
tarvitse.

Pikkukaupoissa laskee senttejä,
isoissa ei laske edes euroja.
Autohimon riivaamana toimii
kuin ohjelmoitu robotti: vähän
vain vilkaisemaan autokauppaan,
eikä pieni koeajokaan mitään
maksa, mutta kas, jo piirtyi
nimi paperiin. Sitten bensapumpulla
on tarkka syynäys, montako
kymmenesosasenttiä pa nousi
taas (pa on polttoaine, vaikka
voi lyhenne yhtä onnistuneesti
tarkoittaa peeaata).

Autokauppoja mokaa helposti,
asuntokauppoja ei uskalla
edes muistella. Aina on hupaa,
kun meikätallero joutuu tekemisiin
ison rahan kanssa - se menee
jotenkin yli käsityksen. Pienet
sentit kyllä ymmärtää ja niiden
kanssa on helppo nuukailla.

Otetaan vaikka koiravero.
Nimimerkki "sadan kunnan
valtuustotyöskentelyä
vuosikymmeniä seurannut"
äimisteli kerran toisensa jälkeen,
miten koiravero aina ja
vääjäämättä jaksoi
venyttää kokousaikaa,
nostatti kymmeniä
puheenvuoroja, kiivasta
riitelyä, tunteellisia selityksiä,
äänestyksiä ja pitkän pulinan
perästä päätöksen, että
koirat ovat verottomia.
Samassa valtuuston
kokouksessa saatettiin
keskusteluitta, yhdellä
nuijan kopautuksella
lyödä lukkoon miljoonahanke,
-velka tai -takaus. No, tietty
hyvin valmisteltu asia ei enää
päätösvaiheessa tarvitse
paljon kopua. Pääasia, että
päätöksiä syntyy ja
kokouspalkkioille tulee
katetta.

Torilla tinkii, herkkukaupassa
ei. Ravintolassa tilaa reteesti
hyvää - ja jälkkäriä myös,
laskua maksaessa laskee
killingit, mitä malttaisi jättää
juomarahoiksi.

Miten milloinkin -linja on
ehkä kuitenkin tasapainon
kannalta paras. Jos näet on
aina johdonmukainen, voi
joutua allikkoon. Jos aina
nuukailee, panta kiristyy,
jos aina hassaa, tili tyhjenee.
Jos hyppii aina oikealla jalalla,
vasen surkastuu, jos kääntyy
aina vasemmalle, kiertää
ympyrää, jos harkitsee
kaikkea hartaasti, ei synny
ratkaisua, jos aina soutaa,
ei voi huovata - ja sepä
vasta tekisi elämästä vaisua.